28082015_katedraali_C

030 – Uspenski

€1

(Tuote)Osasto: .

Tuotekuvaus

28082015_katedraali_C

Vuosi 2013. Muistan sen siitä, että ensimmäiset kaksi (vapaaehtoisesti säästettyä) eläkettä olivat juuri alkaneet tulla sinä keväänä tilille. Tunnelma oli korkealla – sittemmin ilmeni, että mikään ei muuttunutkaan. Joka tapauksessa kesäkuun alussa oli taas Skattalta lähtö Euroopan -rundille Viikkarilla. Raahasin kapsakkiä Uspenskin ohi, kun ”käsky kuului”: ”Pitkänen, nyt on toiminnan hetki!”. Onneksi lautan lähtöön oli niin hyvin aikaa, että sai rauhassa kuvata. Sireenit – Venäjän lahja Suomelle – hyvässä kukassa. – Tuo Euroopan -reissu jäi mieleen, koska silloin oli tilaisuus viettää ensimmäinen viikko Unkarissakin. Niitä on tullut monia lisää… Loppupelissä tämä oli koko melkein kesäkuun kestäneen matkan ainoa julkaisukelpoinen kuva – joka siis syntyi ennen kuin lautta oli edes irronnut Katajanokan laiturista.